Yksisuuntaiset pyöräliikenteen järjestelyt

Sekaliikenne ja liikenteen sopeuttaminen

Sekaliikennejärjestely on pyöräliikenteen perusratkaisu. Sekaliikenne tarkoittaa katua, jossa pyöräliikenteelle ei ole varattu erillistä osaa kadun poikkileikkauksesta (kuva 15). Hyvin jäsentyneessä liikenneverkossa sekaliikennekatujen osuus on suurin. Sekaliikenne toimii erityisen hyvin yksisuuntaisten pyöräliikenteen järjestelyjen kanssa. Sekaliikennekadulla on tärkeää huolehtia, että autoliikenne on sopeutettu pyöräliikenteen tarpeisiin. Käytännössä kadulla tulee vallita rauhallinen, pyöräliikenteelle sopiva rytmi. Autoliikenteen määrän ja todellisen nopeuden tulee olla pyöräliikenteelle sopivat. Heikko sekaliikenneratkaisu johtaa varsin todennäköisesti jalkakäytäväpyöräilyyn.

Moottoriajoneuvoliikenne voidaan sopeuttaa pyöräilyyn vähentämällä liikennemäärää tai pienentämällä ajonopeuksia. Liikennemäärää voidaan vähentää esimerkiksi katkaisemalla joitakin moottoriajoneuvojen yhteyksiä tai taktisesti yksisuuntaistamalla katuja. Myös katuhierarkian selkeyttäminen houkuttelee kaikkea ajoneuvoliikennettä parhaille yhteyksille, jolloin muut kadut rauhoittuvat ja pyöräliikenteen olosuhteet on ratkaistava vain vilkkailla pääyhteyksillä. Heikko katuhierarkia on hankala pyöräliikenteen olosuhteiden kannalta. Samanaikaisesti pitäisi pyrkiä tuottamaan kaikille pyöräliikenteen kannalta olennaisille kaduille hyvät olosuhteet, mutta toisaalta pyöräinfrastruktuurin osoittaminen kaikille kaduille ei ole tarkoituksenmukaista muun muassa taloudellisista syistä.

Moottoriajoneuvoliikenne voidaan sopeuttaa pyöräilyyn pienentämällä autojen nopeuksia lähemmäs pyöräilynopeuksia. Kadun nopeusrajoituksen laskeminen parantaa kadun pyöräiltävyyttä. Nopeusrajoituksen noudattamista voidaan vahvistaa rakenteellisesti esimerkiksi kaventamalla ajorataa tai rakentamalla hidastetöyssyjä.

Pyöräkatu

Pyöräkatu on sekaliikenteenä toteutettu korkeatasoinen pyöräliikenteen yhteys. Pyöräkatu valitaan ratkaisuksi silloin kun se tuottaa kokonaisuutena paremman ratkaisun kuin pyörätiet tai -kaistat. Ratkaisun valintaan vaikuttaa mm. käytettävissä oleva tila, järjestelyjen jatkuvuus ja ratkaisun kustannus. Pyöräliikenteellä on pyöräkadulla autoliikenteeseen nähden ensisijainen asema. Ajorata suunnitellaan kapeaksi ja se päällystetään värillisellä asfaltilla, mikä tekee pyöräkadusta tunnistettavan osan pyöräliikenteen infrastruktuuria ja viestii reitin jatkuvuudesta. Pyöräliikenteen sujuvuuden turvaamiseksi pyöräkatuun liittyvät suunnat asetetaan väistämisvelvollisiksi. Autoliikenteen nopeudet pidetään rakenteellisin keinoin pyöräliikenteelle sopivalla tasolla, ja nopeusrajoitus on enintään 30 km/h. Jalankulkijoille varataan yleensä jalkakäytävä, ja autojen pysäköinti sallitaan vain merkityillä paikoilla ja yleensä pysäköintisyvennyksessä.

Pyöräkadulla tulisi olla kohtalaisen vähän autoliikenteen läpiajoa, sillä mahdolliset ohittamistilanteet voivat olla pyöräliikenteen näkökulmasta turvattomia. Pyöräkadun edellytyksenä on, että pyöräliikenteen määrät ovat ainakin osan aikaa vuodesta kaksinkertaiset autoliikenteeseen verrattuna. Pyöräilijämäärien arvioinnissa tulee ottaa huomioon myös pyöräkadun pyöräliikennettä todennäköisesti lisäävä vaikutus. Autoliikenteen määrän tulisi olla alle 2 000—2 500 ajoneuvoa vuorokaudessa. Pyöräkadulla ei voi olla vilkasta bussiliikennettä.

Pyöräkadulle merkitään liikennemerkkitunnus asfalttiin, yleensä risteyksien jälkeen ajosuunnassa sekä toistetaan nopeusrajoituksen tiemerkintää tarpeen mukaan.

Tyyppi 1: Yhdistetty poikkileikkaus

Yhdistetyssä järjestelyssä ajoväylä mitoitetaan tavoiteltavan liikennetilanteen perusteella 4,5–5,5 m leveäksi. Ratkaisu sopii erityisesti kaduille, joissa on hyvin vähän autoliikennettä (< 500 ajon./vrk) ja pyöräkadun osuus on enintään joitakin satoja metrejä. (Kuva 16.)

Tyyppi 2: Ajosuunnat erotteleva poikkileikkaus

Pyöräkadulla voidaan erotella ajosuunnat. Kivetyllä keskialueella suunnittain jaettu pyöräkatu sopii paremmin käytettäväksi pidemmille ja autoliikenteen määriltä vähäistä suuremmille katuosuuksille. Pyöräliikenne käyttää n. 2,0 m leveää punaisella asfaltilla päällystettyä ajoväylää ja leveämpiä ajoneuvoja varten kadun reunalla on noin 0,7 – 1,0 m leveät kivetyt alueet. Keskellä olevan kiveyksen leveys on 0,5 – 1,0 m. (Kuva 17)

Kadunvarren pyörätiet – rakenteellisesti erotellut ratkaisut

Tasoerotellussa ratkaisussa jalankulun ja pyöräliikenteen sekä pyöräliikenteen ja moottoriajoneuvoliikenteen välissä on reunakivellä toteutettu korkoero (kuva 18). Tasoeroteltu ratkaisu erottelee pyöräilijät ja jalankulkijat tehokkaasti. Jalkakäytävän ja pyörätien ero on selkeästi rajattu reunakivellä, ja jalankulkijan on helppo havaita jalkakäytävän reuna, minkä vuoksi jalankulkija ei vahingossa eksy pyörätielle. Pyöräilijä puolestaan kokee reunakiven ylittämisen hankalaksi. Reunakivi vähentää pyöräilijän ajamista jalankulkijan puolella. Auto- ja pyöräliikenteen välillä oleva reunakivi puolestaan tuo turvallisuuden tunteen pyöräilijälle.

Tasoeroteltu ratkaisu on laadukkain ratkaisu linjaosuuksilla, kun liikenteen vilkkaus vaatii pyöräliikenteen omaa infrastruktuuria. Reunakivellä eroteltu pyörätie on sekä turvallinen että turvallisen tuntuinen. Tasoerotellulla ratkaisulla voidaan tuottaa sujuva ja suuria pyöräilijämääriä kestävä suunnitteluratkaisu.

Riittävä pyörätien leveys on niin laatu- kuin turvallisuustekijäkin. Liian kapealla pyörätiellä poljin voi osua reunakiveen, pyöräilijä voi epähuomiossa ajaa liian lähelle reunakiveä tai ajautua jopa reunakiven yli ajoradalle. Esimerkiksi runsas lumisade vaikeuttaa tasoeron näkemistä, mikä voi johtaa edellä mainittuihin ongelmiin. Tasoerotellun pyörätien leveys on yleensä 2,2–2,5 m. Mitoituksessa tulee huomioida kunnossapidon vapaan tilan vaatimukset. Baanareiteillä tavoiteleveys on 2,5 m.

Liikennemerkit sijoitetaan yleensä jalkakäytävän ja pyörätien väliin erotuskaistalle. Pyörätietä käsitellään ajoradan osana, eikä sille saa asettaa mitään fyysisiä esteitä. Fyysisillä esteillä tarkoitetaan liikennemerkkitolppien ja liikennevalopylväiden lisäksi mainoslaitteita, valaisinpylväitä, pysäkkikatoksia, sähkökaappeja yms. Jalkakäytävän kunnossapidettävyys varmistetaan liikennemerkit huomioiden.

Jos pyörätien ja ajoradan välissä erottelualue on leveä, voidaan sille pystyttää liikennemerkit ja mahdollisesti puurivi ja osoittaa pysäköintiä (kuva 19). Mitoituksessa tulee huomioida kunnossapidon vapaan tilan vaatimukset jalkakäytävää rajaavan reunakiven ja puun välissä. Puun kantava kasvualusta voi ulottua myös pyörätien alle, jolloin pyörätien leveys voi alittaa kunnossapitovaatimuksen edellyttämän 2,5 m poikkileikkauksen.

Pyörätien etääntyessä ajoradasta, esimerkiksi kun ajoradan vieressä on pysäköintisyvennys tai leveä erottelualue, tulee huomioida kadun tasaus ja kuivatusvalinnat. Yleensä, kun puurivi on pyörätien ja ajoradan välissä, kannattaa pyörätie kuivattaa jalkakäytävälle päin, jotta pyörätien korkeusasema ajorataan nähden voidaan säilyttää maltillisena. Myös reunakivi erottelukaistan ja pyörätien välissä madaltaa pyörätien korkoasemaa ja vähentää luiskaustarvetta.

Puurivi tai muu leveä erottelualue erottelee pyöräliikenteen ja jalankulun toisistaan lähes yhtä hyvin kuin reunakivi jalkakäytävän ja pyörätien välissä. Liikennemerkit sijoitetaan erottelualueelle. (kuva 20).

Kadunvarsipysäköinti osoitetaan liikennemerkillä, ja liikennemerkki sijoitetaan yleensä puukaistalle (kuva 21). Mitoituksessa tulee huomioida kunnossapidon vapaan tilan vaatimukset.

Kadunvarren pyörätiet – kevyesti erotellut ratkaisut

Rakenteellinen erottelu autoliikenteeseen tuottaa pyöräilijälle hyvän turvallisuuden tunteen, mutta pyöräliikenteen ja jalankulun erottelu voi kuitenkin olla ongelmallinen ilman rakenteellista erottelua, näiden nopeuserosta johtuen. Kun jalankulun ja pyöräliikenteen välillä ei ole tasoerottelua, saattavat pyöräilijät ja jalankulkijat päätyä tahattomasti toistensa puolille. Lumipeitteen aikaan erottelu käytännössä katoaa. Vilkkaassa jalankulkuympäristössä ei suositella pyöräteitä samaan tasoon jalankulun kanssa. (Kuva 22)

Pyörätie erotellaan samassa tasossa olevasta jalkakäytävästä valkoisella erotteluviivalla tai noppakivirivillä. Noppakivirivi voi olla 2–5 kiven levyinen, tilan ja erottelutarpeen mukaan. Mitä leveämpi ja epätasaisempi erottelu on, sitä paremmin se toimii.

Pyörätien tulee myös erottua selkeästi erotuskaistasta sekä pysäkkitiloista. Pyörätielle ei sijoiteta mitään fyysisiä esteitä. Valaisinpylväät, liikennemerkit ja liikennevalotolpat tulee sijoittaa erotuskaistalle joko pyörätien ja ajoradan tai pyörätien ja jalkakäytävän väliin.

Erotuskaistat ja liikennemerkki- yms. tilat tulee osoittaa selkeästi rakenteella tai massaraidalla. Pysäkkitila rajataan selkeästi erilleen pyörätiestä. Rajaus voidaan tehdä tasoerolla, kaiteella, materiaalierolla, massaraidalla tai näiden yhdistelmillä.

Ajoradan reunakivi lisää pyöräilijän turvallisuuden tunnetta, mutta se vaikuttaa myös pyöräilijän ajolinjoihin. Pyöräilijä ei mielellään aja lähellä reunakiveä. Jotta pyöräilijät voivat ohittaa toisiaan, tulee riittävä mitoitus turvata etenkin pääreiteillä. Kadunvarren yksisuuntaisten pyöräteiden perusleveys pääreiteillä on 2,0 m. Käyttäjämääristä ja ratkaisusta riippuen pyörätien leveys voi olla 1,5–2,2 m. Alimitoitus suhteessa käyttäjämääriin saattaa johtaa jalankulkijoiden puolella pyöräilemiseen. Mitoituksessa tulee huomioida kunnossapidon vapaan tilan vaatimukset.

Pysäköinti voidaan sijoittaa myös erottelualueelle puiden väliin (kuva 23). Ratkaisu on tilatehokas, mutta jalankulun ja pyöräliikenteen erottelu voi olla ongelmallinen.

Pyöräkaista

Pyöräkaista on aina yksisuuntainen pyöräliikenteen järjestely ajoradan tasossa. Pyöräkaistalla tarkoitetaan polkupyörä- ja mopoliikenteelle tarkoitettua, tiemerkinnöin osoitettua ajoradan pituussuuntaista osaa (kuva 24).

Pyöräkaista merkitään pyörätunnuksella ja normaalia leveämmällä (20 cm) ajokaistaviivalla. Pyöräkaista voidaan merkitä lisäksi liikennemerkillä (E13). Liikennemerkillä E13.2 voidaan osoittaa kahden ajokaistan välissä oleva pyöräkaista. Liikennemerkki sijoitetaan pyöräkaistan yläpuolelle. Pyöräkaistan merkitsemisestä tarkemmin osiossa tiemerkinnät.

Pyöräkaista on samassa tasossa ajoradan kanssa. Tämä ratkaisu erottelee tehokkaasti pyöräliikenteen jalankulusta. Pyöräkaista erotellaan muusta liikenteestä tiemerkinnöin tai erityisissä tapauksissa ajoradan tasossa olevalla reunakivellä. Pyöräkaista voidaan tarpeen vaatiessa erotella muusta ajoneuvoliikenteestä esimerkiksi erottelusaarekkein. Tätä ratkaisua käytetään vain turvallisuuden parantamiseksi, jos autojen ajolinjat uhkaavat pyöräilijöiden ajolinjoja.

Pyöräkaistan leveyden määrittelevät pitkälti kaistan turvallisuus- ja laatutekijät. Myös viereisen autokaistan leveys vaikuttaa pyöräkaistan laatuun ja toimivuuteen. Liian kapea autokaista tai liian pienet kaarresäteet aiheuttavat sen, että moottoriajoneuvoliikenne ei välttämättä pysy omalla kaistallaan. Monikaistaisilla kaduilla moottoriajoneuvojen kaistaleveydet jaetaan mahdollisuuksien mukaan siten, että pyöräkaistan viereinen kaista on moottoriajoneuvoliikenteen levein.

Nopeusrajoitus, liikennemäärä ja ajoneuvojakauma (raskaiden ajoneuvojen määrä) vaikuttavat pyöräkaistan turvallisuuteen ja turvallisuuden tunteeseen. Pyöräkaistaa leventämällä voidaan parantaa turvallisuutta, turvallisuuden tunnetta ja muita laatutekijöitä. Pyöräkaistan perusleveys pääreiteillä on 1,75 m. Käytön mukaan pyöräkaistan perusleveys voi olla 1,5–2,0 m. Risteysalueella pyöräkaista voi olla huomattavasti leveämpikin. Baanareiteillä tavoiteleveys on 2,0 m. Muilla kuin pääreiteillä voidaan perustellusti poiketa minimimitasta, kuitenkin siten, että pyöräkaistan leveys ei milloinkaan alita 1,25:tä metriä.

Pyöräkaistan kanssa pysäköinti merkitään yleensä P-tunnuksella ja pysäköintiruutu rajataan tiemerkinnällä niin, että pysäköidyn auton ja pyöräkaistan väliin jää ovenavaustila. Ovenavaustilan leveys on 0,75 m. Pysäköinnin tulisi olla syvennyksessä tai reunakivellä eroteltuna esimerkiksi erotuskaistan tilassa (kuva 25). Pysäköintitasku takaa myös sen, että pyöräilijä ei tunnu ajavan tarpeettoman keskellä katua, jos pysäköityjä autoja ei ole.

Pyöräkaistan viereen ajoradalle osoitettua pysäköintiä tulee välttää vilkasliikenteisillä kaduilla, ellei pyöräkaista ole sijoitettu pysäköinnin oikealle puolelle kuvan 26 mukaisesti. Kun pyöräkaista sijoitetaan pysäköinnin ja jalkakäytävän väliin, merkitään pyöräkaista jatkuvalla sulkuviivalla. Pyöräkaistan mitoituksessa huomioidaan aurauskaluston tarpeet. Yleensä pyöräkaista pysäköinnin ja jalkakäytävän välissä on n. 2,5 m leveä. Yleensä pysäköinnin kanssa suositaan pyörätietä, kuitenkin paikalliset olosuhteet huomioiden.

Pyöräkaistan sivuttaissiirtymät ja kaarresäteet mitoitetaan yhdenmukaisiksi autoliikenteen kaarresäteiden kanssa nopeusrajoitus huomioiden. Jos pyöräkaistan ulomman reunan geometria ei sovellu autoliikenteen tarpeisiin, autoliikenne oikaisee pyöräkaistan yli. Taulukossa 5 on kaarresäteiden ohjearvot suhteutettuna nopeuteen.

Pyöräkaistan kaarresäteet nopeuden mukaan

Ohjenopeus	Kaarresäde linjaosuudella (m)
30 km/h	Mitoitusajoneuvon mukaan
40 km/h	100
50 km/h	150
60 km/h	200
70 km/h	300