Liikennemuotojen erotteluperiaatteet

Pyöräliikenteen ja autoliikenteen erotteluperiaatteet

Tarve erotella polkupyörät ja autot juontuu pyöräliikenteen ja moottoriajoneuvoliikenteen nopeuden ja massan erosta, ja siitä johtuvista turvallisuusongelmista. Pyöräilijöiden ja autoilijoiden yhteiselo hankaloituu, kun nopeuserot kasvavat ja mahdollisuudet kommunikointiin heikkenevät. Tilanteen korjaamiseksi on kaksi vaihtoehtoa: erotella pyöräliikenne omalle väylän osalleen tai rauhoittaa autoliikennettä.

Kulkumuotojen erottelun perusperiaatteet

• Moottoriajoneuvojen nopeutta ja määrää hillitään rakenteellisesti siellä, missä pyöräliikennettä ei voida tai ei ole toivottavaa erotella
• Pyöräliikenne erotellaan (pyörätielle/ -kaistalle) siellä, missä moottoriajoneuvojen nopeutta ja määrää ei voida tai ole toivottavaa hillitä

Tästä seuraa, että erottelu toteutetaan tavallisesti autoliikenteen pää- ja kokoojakaduilla. Tonttikaduilla pyöräliikenteen yhdistäminen muuhun ajoneuvoliikenteeseen on yleensä paras ratkaisu, joka tukee katuluokkien yhdenmukaisuusvaatimusta. Pyöräliikenteen ja muun ajoneuvoliikenteen osoittaminen samaan tilaan välittää samalla oikeansuuntaista viestiä liikenteellisesti rauhoitettujen katujen luonteesta sekä parantaa jalankulun viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Pyörätiet, pyöräkaistat tai pyöräkatu voivat olla perusteltuja ratkaisuja hiljaisemmillakin kaduilla, mikäli niillä voidaan parantaa reitin sujuvuutta ja jatkuvuutta. Tämä pätee tärkeillä reiteillä, joilla tähdätään korkeaan palvelutasoon.

Taulukossa 1 on kuvattu, millaiset järjestelyt ovat suositeltavia pyöräliikenneverkon eri kategorioissa sen mukaan, mikä on moottoriajoneuvoliikenteen määrä ja nopeus. Lähtökohtana on priorisoida rakenteellisesti eroteltuja ratkaisuja.

Pyöräliikenteen ja jalankulun erotteluperiaatteet

Yleinen periaate pyöräteiden suunnittelussa on, että pyöräliikenne ja jalankulku erotellaan toisistaan. Kulkumuodot voidaan erotella erillisille väylilleen tai jakamalla väylän tila kulkumuotojen kesken.  Katualueilla erottelu on edellytys sujuvien ja turvallisten pyöräliikenteen risteysjärjestelyiden sekä jalankulun esteettömyyden toteuttamisessa. Laadukas erottelu parantaa jalankulun turvallisuutta ja viihtyisyyttä ja on näin keskeinen tekijä kaupungin jalankulkuolosuhteiden muodostumisessa. Katualueiden ulkopuolella (ulkoilureitit, korttelien sisäiset reitit jne.) erottelutarvetta arvioidaan käyttäjämäärien ja verkollisen merkittävyyden perusteella.

Erottelutavat

Jalankulku voidaan erotella pyöräliikenteestä rakenteellisilla tai kevyillä erottelutavoilla.  

Rakenteellisia erottelutapoja ovat:

• Tasoero (reunakivi ja korkeusero): Tasoeroteltu pyörätie sekä kaikki muut ratkaisut, jossa pyöräliikenne on ajoradalla ja jalankulku jalkakäytävällä. Voidaan vahvistaa noppakiviraidalla reunakiven vieressä
• Leveä erottelukaista (yleensä kivetty tai nurmetettu alue): Pyörätien ja jalkakäytävän välissä yleensä puurivi tai muita kadunkalusteita tms.

Reunakivi ohjaa tehokkaasti kulkumuotoja pysymään omissa tiloissaan. Tasoeron reunaa voidaan korostaa noppakivillä reunakiven vieressä, jolloin osapuolet huomaavat reunakiven paremmin.

Kevyitä erottelutapoja ovat:

• Materiaaliero (asfaltin ja kiveyksen muodostama pintamateriaaliero): Voidaan vahvistaa noppakiviraidalla tai valkoisella viivalla
• Asfaltin väriero
• Noppakiviraita (kiviraita kahdesta tai useammasta kivestä). Noppakiviraita voi muodostaa kourumaisen muodon.
• Kuivatuskouru (yleensä kourumainen kivielementti, johon yhdistyy kuivatuskaivot)
• Valkoinen viiva (massalla tai maalilla)

Kantakaupungissa ja muilla tiiviisti rakennetuilla alueilla lähtökohtana on erotella pyöräliikenne ja jalankulku rakenteellisesti. Myös baanaverkon väylillä rakenteellinen erottelutapa on suositeltava. Erottelutavassa on hyvä pyrkiä jatkuvuuteen ja huomioida kunnossapidon sekä kuivatuksen näkökulmat.

Pyöräliikenteen ja jalankulun yhdistäminen

Pyöräliikenteen ja jalankulun ominaispiirteiden vuoksi kulkumuotojen yhdistäminen harvoin tuottaa parhaimman ratkaisun kummankaan kulkumuodon näkökulmasta. Toisinaan yhdistäminen voi olla kuitenkin perusteltu ratkaisu. Kantakaupungissa ja muilla tiiviisti rakennetuilla alueilla yhdistettyjä jalankulun ja pyöräliikenteen väyliä ei lähtökohtaisesti suunnitella. Muilla alueilla yhdistetty ratkaisu voidaan toteuttaa, kun

• väylä kulkee väljässä liikenneympäristössä tai kadusta selkeästi erillään (puistokäytävät, korttelin sisäiset reitit jne)
• mikäli jalankulkua on väin vähän (<100 jk/h, baanoilla <15 jk/h)
• jalankulun näkökulmasta ei tarvita erityisjärjestelyjä, kuten reunakiviä risteyksissä tms. ja
• kun väylän rakenne eroaa selkeästi jalkakäytävästä ja
• osuus ei ole osa pyöräliikenteen reittiverkkoa.

Yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä jalankulkijan on kuljettava reunassa. Jos pyörätien läheisyydessä ei ole jalankululle omaa väylää, saa jalankulkija kulkea pyörätien reunassa.