Yhteystason suunnittelu katuverkossa

Funktio, käyttö ja rakenteelliset järjestelyt

Pyöräliikenteen yhteyksien suunnittelun ensimmäisessä vaiheessa tulee määritellä kyseessä olevan yhteyden funktio pyöräliikenteelle ja muulle liikenteelle. Eri käyttäjäryhmille määritellyt käyttötarkoitukset sanelevat väylän perusmuodon, jonka perusteella valitaan tarkoituksenmukaiset liikennejärjestelyt. Keskeisenä suunnittelukysymyksenä on, erotellaanko pyöräliikenne omalle väylälleen vai käyttääkö pyöräliikenne samaa ajorataa autoliikenteen kanssa. Yleisimmin lopputulokseen vaikuttaa kolme tekijää:

• kadun luokitus autoliikenteen näkökulmasta (katuverkon jäsentely)
• autoliikenteen nopeus ja autoliikenteen liikennemäärät
• pyöräliikenteen verkkohierarkia ja pyöräliikenteen määrät

Näiden lisäksi pyöräliikenteen järjestelyitä arvioidaan mm. raskaan liikenteen määrien, joukkoliikenteen järjestelyiden sekä jalankulun intesiteetin perusteella.

Liikennejärjestelyiden selkeyden tavoitteena on, että samanlaisilla katutyypeillä ja eri alueilla liikennejärjestelyt olisivat yhdenmukaisia. Yksittäisillä katuosuuksilla olosuhteet kuitenkin vaihtelevat mm. liikennemääriltään ja katutilaltaan. Tämä heijastuu väistämättä myös pyöräliikenteen järjestelyihin. Tämä ei itsessään ole ongelma, vaan olennaista on varmistaa, että kukin katuosuus täyttää sille asetetut toiminnalliset vaatimukset. Lähtökohtana on, että kaupungissa kaikki osoitteet ovat saavutettavissa turvallisesti polkupyörällä. Pääreittien ja muiden reittien kohdalla on kuitenkin tärkeää huolehtia myös jatkuvuudesta, esim. viitoituksen keinoin.

Pyöräliikenteen suuntaisuus

Pyöräliikenteen väylät suunnitellaan lähtökohtaisesti yksisuuntaiseksi katuverkolla. Yksisuuntaiset pyöräliikenteen järjestelyt ovat turvallisuuden ja sujuvuuden vuoksi perusteltuja. Yksisuuntainen pyöräliikenne kulkee kadulla loogiseen suuntaan, ja pyöräilijän eteneminen on hyvin muiden kulkijoiden havaittavissa. Yksisuuntaiset järjestelyt kestävät hyvin suurtakin pyöräilijämäärää (kuva 11). Etenkin risteysalueilla yksisuuntaisten järjestelyiden edut nousevat esiin. Yksisuuntaiset pyöräliikenteen järjestelyt ohjataan tyypillisesti ajoradalle risteysalueilla. Jalankulkijan on helppo tunnistaa odotusalue suojatien kohdalla, kun se on reunakivillä osoitettu. Pyöräliikenne ohittaa risteysalueen muun ajoneuvoliikenteen tapaan ajoradan tasossa, jolloin jalkakäytävällä vallitsee pyöräliikenteestä vapaa ja esteetön ympäristö. Kun huomioidaan kaikki turvallisuus- ja laatutekijät, yksisuuntaiset ovat kaksisuuntaisia ratkaisuja tilatehokkaampia (kuva 12). Pyöräilijällä on kuitenkin oltava riittävät mahdollisuudet ylittää yksisuuntaiseen pyöräliikenneverkkoon kuuluva katu. Pyöräilijän on päästävä siirtymään pääsuunnan yli kohtuullisella vaivalla edetäkseen oikealla puolella katua. Mikäli näin ei ole, ajetaan yksisuuntaisia pyöräteitä vastoin sallittua suuntaa ja risteyksissä tavoiteltua turvallisuushyötyä ei saavuteta tai se voi jopa heiketä.

Kaksisuuntaiset pyörätiet saattavat olla perusteltuja ympäröivän verkon tai vähäisten kadunylitysmahdollisuuksien vuoksi. Kattavat ja laadukkaat kaksisuuntaiset järjestelyt helpottavat pyöräilijän reitinvalintaa, mikäli kaksisuuntaiset järjestelyt ovat kadun kummallakin puolella. Toisaalta kaksisuuntaiset järjestelyt myös kasvattavat onnettomuusriskiä, koska pyöräilijät voivat lähestyä risteystä autoilijan näkökulmasta epäloogisesta suunnasta. Myös jalankulkijoiden on vaikea hahmottaa kahdesta suunnasta lähestyviä pyöräilijöitä mm. risteysalueilla ja pysäkeillä. Kaksisuuntaisia ratkaisuja voidaan harkinnan mukaan käyttää, mikäli tilaa on riittävästi järjestettävissä ja se tuottaa lisäarvoa verkollisesti. Esikaupunkialueilla, missä on liikennettä välittävillä kaduilla käytettävissä reilusti tilaa, voidaan kaksisuuntaiset pyörätiejärjestelyt helpommin saada toimiviksi. Yksisuuntainen pyörätie tai -kaista voi kuitenkin olla perusteltu valinta myös esikaupunkialueilla

Yksi- ja kaksisuuntaisten järjestelyjen saumakohtiin tulee aina kiinnittää erityistä huomiota jatkuvuuden sekä selkeyden vuoksi. Hyvä saumakohta on sellainen, jossa on helppo ajaa sallittuun suuntaan ja jossa ratkaisu ei tuota kohtuutonta haittaa pyöräilijän kulkemiseen ja reitinvalintaan. Verkkotasolla on tavoitteena luoda yhteneviä ratkaisuja, joissa suuntaisuuden saumakohtia on mahdollisimman vähän ja ne ovat sijoitettu verkolla hyvään kohtaan. Aluetasolla pyritään mahdollisimman yhdenmukaiseen verkkoon suuntaisuuden näkökulmasta. Pyöräteiden suuntaisuus päätetään pyöräliikenteen tavoiteverkossa tai viimeistään liikennesuunnitteluvaiheessa. Saumakohtien suunnittelusta on kerrottu laajemmin osiossa Saumakohdat.

Pyöräliikennejärjestelyjen jatkuvuus

Koska pyöräliikenteen verkko rakentuu pitkällä aikavälillä, on erilaisten pyöräliikennejärjestelyjen kirjo laaja. Toisinaan olosuhteita luodaan erillisellä infrastruktuurilla, toisinaan liikennettä rauhoittaen. Pyöräilijällä on kuitenkin aina paikkansa kadulla, oli se sitten pyörätiellä, pyöräkaistalla, ajoradalla tai sitä ylittävällä pyörätien jatkeella. Erilaisten järjestelyjen synnyttämät saumakohdat vaativat huolellista suunnittelua jatkuvuuden varmistamiseksi. Jatkuvuus kaikkiin tarvittaviin kulkusuuntiin tulee varmistaa kyseisen reitin laatustandardin, liikennesääntöjen ja turvallisuuden edellyttämällä tavalla. Lähtökohtana on, että pyöräliikenteellä saavutetaan kaikki kaupungin osoitteet turvallisesti (kuva 13).